lauantai 29. huhtikuuta 2017

Liane Moriarty: Nainen joka unohti


Miltä tuntuu kun huomaa yhtäkkiä olevansa 10 vuotta vanhempi kuin luulee olevansa ja kadottaneensa muistot vuosikymmenen ajalta?

Perheenäiti Alice herää sairaalasta. Hän on lyönyt päänsä kuntoillessaan, ja pian hänelle valkenee, että aika on mennyt eteenpäin vuosikymmenen. Hän muistaa olevansa naimisissa ja odottavansa ensimmäistä lastaan rakkaan aviomiehensä kanssa.

Vähitellen Alicelle valkenee, että asiat ovat muuttuneet totaalisesti. Hänen rakas miehensä haluaa avioeron, ainoa sisko on etääntynyt ja äitikin on mennyt naimisiin.

Alice peilaa itseään muiden silmin. Hänet nähdään kiireisenä ja tehokkaana perheenäitinä, mutta hän ei tunnista itseään muiden kuvauksesta. Millaiseksi ihmiseksi hän on muuttunut? Mitä on mahtanut tapahtua kymmenen vuoden aikana? Miksi kukaan ei halua puhua Ginasta, joka on kuulemma ollut hänen paras ystävänsä?

Vaikka kirjan teema on vakava, se on kepeää ja nopeaa luettavaa. Kirja koukutti lukemaan sen kerralla loppuun. Moriartyn tyyli kuvata elämää Australian auringon alla on osuvaa. Kirjaa lukiessa alkaa itse pohtia, että miltä tuntuisi jos luulisi itse olevansa 10 vuotta nuorempi. Olisiko sitä tyytyväinen  omiin valintoihinsa? Kirjan aihe jää pyörimään mieleen pidemmäksikin ajaksi.

Ei kommentteja: