keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Tommi Kinnunen: Lopotti

Jo ensimmäistä sivua lukiessa liikutun, kun isä kirjoittaa syntymättömälle lapselleen kirjettä lämpöisin ajatuksin ja odotuksin. Ja mihin tilanteeseen Tommi Kinnunen sitten henkilönsä kirjan kuluessa kuljettaakaan, monien vaiheiden kautta, kun lopussa isiä onkin kaksi.

Lopotissa jatkavat elämäänsä jo Neljäntienristeyksestä tutut henkilöt. Varsinkin Helenan elämään paneudutaan ja toisaalta Johanneksen poikaan, Tuomakseen. Mukana muistoissa kummittelevat menneet sukupolvet ja kaikki sieltä periytyvä, mummun sanontoja myöten, esimerkiksi "Hän on laisensa". Tommi Kinnunen elää henkilöidensä elämää, oli sitten kyseessä sokea pianonvirittäjä tai itseään etsivä homo. Myös paljon taustatietoja on täytynyt selvittää: pianon rakennetta, viritystekniikkaa, valokuvaukseen liittyviä seikkoja tai pörssimeklarin työhön liittyviä asioita. Kaikki tuodaan esille luontevasti tekstin sisällä.

Tarinassa vaihdellaan jatkuvasti näkökulmaa, hieman menin välillä sukupolvissa sekaisin, mutta se ei haitannut lukunautintoa. Kirjan luvut on nimetty laulun sanoin, jotka kuvaavat myös luvun sisältöä tai aikakautta: Kiitos sulle kirkkahista kesäisistä päivistä tai Ja koko elämä räjähtää. Hauska idea, joka sopii hyvin kirjaa jäsentämään! Koko ajan lukiessa nautiskelee tekstistä ja elää henkilöiden mukana. Tarina imaisee mukaansa ja sen ei soisi päättyvän ollenkaan. Toivottavasti Tommi Kinnunen jatkaa tätä tarinaa tai aloittaa jotain uutta. En millään malttaisi odottaa, ihana kirja!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Maggie O´Farrell: Varoitus tukalasta helteestä

Kesän helteitä odotellessa voi lukea tapahtumaketjusta, johon irlantilainen perhe ajautuu vuoden 1976 heinäkuisessa, helteisessä Lontoossa. Perheen isä lähtee ostamaan sanomalehteä eikä palaakaan takaisin. Perheen 3 aikuista lasta palaavat kotiin selvittämään, mitä on tapahtunut. Samalla kerrotaan kunkin perheenjäsenen elämäntilanteesta ja siihen johtaneista tapahtumista. Jokaisen kohdalla palataan lapsuuteen sekä kuvataan perheen sisäisiä suhteita ja käyttäytymismalleja.

Tapahtumat kattavat vain 4 heinäkuista päivää, mutta noiden päivien aikana lukijalle selviää päähenkilöiden elämästä monenlaisia, selvittämättömiäkin asioita. Perheen äidillä on myös iso salaisuus, jota hän ei ole koskaan uskaltanut kertoa kenellekään ja yrittänyt piilottaa asian itseltäänkin. Kirjassa kuvataan kiinnostavasti lapsen elämää, esimerkiksi pienen Aoifen käyttäytymishäiriöitä ja oppimisvaikeuksia, joiden kanssa hän opettelee elämään myös aikuisena.

Kirjaan tarttuessani luulin saavani makean välipalan, mutta kyllä tarina olikin ihan kunnon runsastäytteinen kerrosvoileipä, joka piti ahmia nopeasti, mutta nautiskellen loppuun!

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Andrei Pajanne: Nadia, onnetar


Andrei Pajanne on kirjoittanut mystisen romaanin Nadia Dragovista, joka uskoo olevansa jumalatar ja luovansa todellisuutta. Nadia kamppailee onnen ja epäonnen välillä, ja pelkää aiheuttavansa epäonnea ihmisille. Nadian isä opettaa, että onni ei ole sattumaa, epäonni on. Molempia riittää Nadian elämässä.

Epäonni on voitolla, kunnes Nadia kohtaa lasinpuhaltaja Eliaksen. Valo ja pimeys jatkavat kuitenkin ikuista kiertoaan ja pian vaaka heilahtaa taas. Nadian nuoruuteen kuuluu paljon onnettomuuksia, mutta myös luovuutta, rakkautta, iloa ja osaamista.

Kirja on sekoitus fantasiaa, mietiskelyä, idän filosofiaa, musiikkia, mystiikkaa ja oivalluksia. Kielen ja tarinan sujuvuutta olisi vielä hiukan voinut hioa, mutta tykkäsin silti.

Kirjailijanimellä Andrei Pajanne kirjoittava Timo Järvinen julkaisee kirjojaan oman kirjankustantamonsa Imogenin kautta.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

Tapio Koivukari kirjoittaa länsirannikolle, Rauman lähelle sijoittuvia historiallisia romaaneja. Uusimmassa paneudutaan horros- tai unissasaarnaamiseen, jota nuoret naiset ovat harrastaneet viime vuosisadan alkupuolelta 1950-luvulle saakka. Mm. kartanolaisuus tai korpelalaisuus ovat tähän liittyviä uskonnollisia yhteisöjä. Kirjan tarina olisi varmaankin oikeasti voinut tapahtua, kirjan viimeinen luku vielä lisää tätä vaikutelmaa.

Unissasaarnaajan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1949. Sota on ohi ja palanneet miehet ovat vaihtelevassa kunnossa. Evakoita asutetaan ympäri Suomea. Länsirannikollakin heitä on, ja he rakentavat rintamamiestaloja heille luovutetuille tonteille.

Tuulikki Heinonen on 13-vuotias hento tyttö, joka yllättäen alkaa saarnata siskonsa yöpaita yllään, punainen tukka valtoimenaan. Tuulikki ennustaa maailmanloppua tulevaksi. Tuulikin hetekalta saarnaamaa sanaa tulee kuuntelemaan sankoin joukoin väkeä. Joku keksii kerätä yleisöltä kolehtia ja Tuulikin äiti silittää seteleitä sileiksi ennen vinttiin kätkemistä. Paikalle ilmestyy myös maallikkosaarnaaja Sihvonen Korsosta, joka yrittää hyötyä tilanteesta. Sihvosen johdolla Tuulikki perheineen lähtee lopulta onnettomasti päättyvälle saarnausreissulle pohjoista kohti.

Koivukari kuljettaa tarinaa muuten hyvin, mutta jotkut poikkeamat tuntuvat irrallisilta, kuten kertomus Australiaan lähteneestä miehestä. Koivukarin hahmot ovat kaikki vähän reppanoita ja elämässä epäonnistuneita, mutta heihin suhtaudutaan kuitenkin lämmöllä. Tuulikin puolesta surettaa, kun hänen isänsä ei osaa tehdä päätöksiä eikä pysty varjelemaan perhettään. Äidistäkään ei ole perheen tyttärille apua. Länsisuomalaista murretta on mukava lukea, kuten myös evakkojen haastelua.

Tapio Koivukari sai kirjasta Runeberg-palkinnon.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja


Orvokki Leukaluu on teräsrouva, joka tarjoaa ja tyrkyttää neuvojaan ammatinvalintaa miettiville. Leukaluun luonnehdinnat eri ammateista ovat hupaisaa luettavaa, parhaimmillaan ratkiriemukastakin. Orvokki osuu ja uppoaa monessa kohdassa, ja ammatit saavat sekä uutta gloriaa että ansaittua arvon alennusta.

Orvokki kertoo pienissä pakinanomaisissa jutuissa pääasiat kustakin ammatista, ja neuvoo ammattia halajavalle oikean suunnan. Joskus suuntaa näytetään aika karskistikin, mutta aina hyvää tarkoittaen (ainakin Orvokin itsensä mielestä).

Toimittaja ja kirjailija Miina Supinen osaa kirjoittaa hauskasti. Esimerkkinä neuvoja eräoppaalle: ”Luontohan omana itsenään on äärettömän tylsä. Siellä ei tapahdu mitään. Sammal kasvaa ja tuuli humisee, käkönen ehkä kukahtaa. Joten eräoppaan itse täytyy edustaa villiä luontoa. Se käy näin:…”

Ja ohjeet löydät Leukaluun urakirjasta!

torstai 3. maaliskuuta 2016

Helen Fielding: Bridget Jones - Mad about the Boy


Bridget Jonesin seikkailut jatkuvat vuosien jälkeen kirjassa Mad about the Boy. Bridget on jälleen yksin jäätyään leskeksi Mark Darcyn onnettomuuden jälkeen. Lisäksi hänellä on nyt kaksi lasta huollettavanaan, mutta ongelmat ovat entiset. Bridget on edelleen toivottoman huono organisoimaan mitään, myöhästelee jatkuvasti, ei saa asioita tehtyä, eikä pysy suunnitelmissaan.

Mad about the Boy kertoo Bridgetistä puumana. Yli viisikymppinen Bridget ihastuu alle kolmikymppiseen nuoreen adonikseen, ja taas on huokailua luvassa. Twiittaako Roxter Joneseylle vai eikö twiittaa? Näkyykö harmaa hiuksissa? Läski on ikuista?

Bridget Jones - sarjaan kuuluu kolme kirjaa: Elämäni sinkkuna, Elämä jatkuu sekä Mad about the boy. Viimeisin kirja herätti kohua jo ennen ilmestymistään, ja pähkäiltiin miten tarina voi toimia ilman Darcya. Toimii se.

Uusi Bridget on hauskaa luettavaa. En muista milloin olisin kiherrellyt ääneen yhtä paljon kuin tätä kirjaa lukiessa. Ehdottoman hauskaa lukemista silloin, kun viihdettä kaivataan. Bridgetin sukellus Twitterin ja blogien maailmaan on ratkiriemukas. Ja kaiken lisäksi viihteen kuoren alla kulkee vakavampaakin asiaa: mitä suuri ikäero oikeasti merkitsee suhteessa? Jokaiset Bridget Jones -fanin must-kirja.