perjantai 27. marraskuuta 2015

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

10-vuotias Sasha-poika asuu isovanhempiensa luona Moskovassa. Sashan isoäiti on kaapannut pojan äidiltään, jonka ei katso pystyvän huolehtimaan lapsestaan. Isoäidillä ei ole tyttärestään kovin hyvää käsitystä, mutta eipä hänellä ole hyvää käsitystä oikein mistään eikä kenestäkään - ellei sitten jatkuvasti sairastavaa Sashaa hoitavat lääkärit ja terapeutit ole hänen arvoasteikollaan ylimpänä? Isoisä käy jatkuvasti kalassa kaverinsa kanssa ja reissaa ympäri maailmaa esiintymässä tyhjille katsomoille vain sen takia, ettei hänen tarvitsisi olla kotona isoäidin haukuttavana.

Sasha kertoo pääasiassa itse tarinaansa. Hän kaipaa jatkuvasti äidin luokse, mutta on sopeutunut elämään myös mummonsa kanssa. Kaipuusta ei voi puhua ääneen, koska se saa isoäidin hermostumaan. Isoäiti hoitaa Sashaa hellän kiihkeästi aina kun poika on sairaana. Muutoin poika, kuten ei myöskään isoisä, ole mistään kotoisin. Isoäidin repliikit, kielenkäyttö ja Sashan kohtelu ylipäätään ovat karmaisevaa luettavaa! En ymmärrä, miten joku voi olla niin raivoa täynnä koko ajan. Ilmeisesti isoäidin taustalla on jonkunlaisia mielenterveydellisiä ongelmia.

Vaikka elämä yhdessä on kovin vaikeaa, kukaan ei osaa oikein lähteä poiskaan. Lopulta Sashan äiti sieppaa poikansa takaisin ja niiltä osin kirja päättyy hyvin. Kirjan tarinalla saattaa olla myös omaelämäkerrallista taustaa? Kirja on Venäjällä saanut useita kirjallisuuspalkintoja.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Jaakko Yli-Juonikas: Kyyhkysinetti


Tämä oli minulle ensimmäinen Jaakko Yli-Juonikkaan kirja, ja tykästyin heti. Kieli on omalaatuista ja kaunista, tarinalle syntyy aivan ainutlaatuinen ilmapiiri.

Yli-Juonikas kutoo taidokkaasti pienen Rauha Raution elämänkudelman lapsuudesta aikuisuuteen. Rauha on kitukasvuinen huutolaistyttö, jota elämä heittelee perheestä toiseen, ja joka kärsii sekä vilua että nälkää. Rauha on kuitenkin selviytyjä.

Juoni kulkee kauniisti, vaikkakin vaatii lukijalta keskittymistä asiaan. Yksi kohta silti tökkäsi minulle pahasti: eräs sivuhenkilö, nuori tyttö raiskataan kirjassa, ja tyttöpä vain nauraa helpottuneena, kun raiskaajat poistuvat. Siinä meni Yli-Juonikkaan uskottavuus. Samoin kirjan loppu ei toiminut minulle, liian korkeissa sfääreissä liideltiin. Lukija putosi kyydistä. Näistä paheista huolimatta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Simon Lelic: Katkeamispiste

Simon Lelicin jännitysromaaneihin kuuluva teos ei ole perinteinen dekkari, jos dekkari ollenkaan. Katkeamispistettä voisi kuvata psykologiseksi tai sosiologiseksi rikosromaaniksi.

Lontoolainen rikoskomisario Lucia May selvittää koulusurmaa, jonka tekijä on koulun historianopettaja. Miten ampumavälikohtaukseen liittyy muutama päivä aiemmin tapahtunut pahoinpitely, jossa yksi koulun oppilaista on uhrina ja tekijöinä todennäköisesti ryhmä muita nuoria?

Romaani kuvaa miten Lucia May selvittää tapauksen käänteitä, mutta erityistä on se, miten kirjan eri luvuissa kuullaan silminnäkijöiden ja muiden asiaan liittyvien henkilöiden kuvauksia tapahtumista ja ihmisistä.

Kuvaukset ovat omaäänisiä ja vaihtelevia, kokonaisuus hajanainen kuten tosielämäkin. Sen lisäksi, että kirjan rakenne ei ole helpoimmasta päästä, aihe on itsessäänkin raskas.

Katkeamispiste kertoo aikamme ihmisistä ja ilmiöistä: fyysisestä ja henkisestä väkivallasta ja vallankäytöstä, jota ilmenee erilaisissa ihmisryhmissä (ei siis ainoastaan kouluissa!). Se kertoo todellisista ja tärkeistä asioista.

Katkeamispisteen lukeminen meni minulla ajoittain kahlaamiseksi ja toivoin, että kirja loppuisi jo. Mutta joka tapauksessa luin sen loppuun asti - tarina piti kyllä otteessaan ja aihe jäi mieleen vahvasti.

torstai 5. marraskuuta 2015

Juha Mäntylä: Audrey, rakkaani



Jaahas, tässäpä kirja, josta ei todellakaan tiedä mitä sanoisi. Kirja on tavallaan hyvin kirjoitettu ja paikoin sujuvakin, mutta tarina on aivan auttamatonta kökköä. Niin järjetöntä ja epäuskottavaa, että kuitenkin on pakko lukea ja katsoa, onko kirjailija tosissaan vai ei. Ja lopulta kuitenkin jää epävarmaksi.

Audrey, rakkaani kertoo Tuorilalaisen nuoren miehen märästä unesta: hän rakastuu maailman kauneimpaan naiseen, on itse täydellinen adonis ja jazzlaulaja, pääsee seikkailuun ja kaikki sujuu kuin unelma. Voodoo ja enneunet tuovat piristystä päivään ja välillä vedetään sooloa Ella Fitzgeraldin kanssa.

Kirjan dialogi on paikoin ihan toimivaa, mutta kerronta kovin lapsellista. Jopa tosiaan niin lapsellista, että lukija alkaa aprikoida tehdäänkö hänestä pilaa. Ja kuitenkin kirjassa on jotain mielenkiintoista, luin se loppuun saakka vaikka välillä pyörittelin epätoivoisena silmiäni.

Tämä pieni kirja nyt vain on pakko lukea, jos haluat muodostaa oman mielipiteesi!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Alkuun on vaikea hahmottaa, mihin aikaan ja paikkaan Emmi Itärannan uusi kirja sijoittuu. Vähän samaan tapaan kuin Teemestarin kirjassa, kirjan suljettua yhteisöä hallitaan autoritäärisesti, pelolla. Edellisessä kirjassa oli pulaa vedestä, uudessa kirjassa ihmisten ei ole sallittua nähdä unia. Unien näkemistä pidetään vaarallisena sairautena ja tautiin sairastuneet suljetaan yhteisön ulkopuolelle, rangaistussiirtolaan.

Kirjan päähenkilö on nuori nainen, Eliana, joka näkee unia ja yrittää salata sen muilta. Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun pahoinpidelty tyttö, Valeria, löytyy. Valeria ei pysty puhumaan, hän ei myöskään osaa lukea eikä kirjoittaa. Kuvatussa yhteisössä myös kirjat ovat kiellettyjä. Eliana alkaa selvittää Valerian perheen asioita ja alkaa samalla myös kapinoimaan valtaapitäviä vastaan.

Kirjan jännittävä juoni imaisee mukaansa. Emmi Itärannan luomaan kiinnostavaan ja mielikuvitukselliseen maailmaan uppoutuu. Itärannan tarkkaa ja kuvailevaa kieltä on miellyttävää lukea. Olisi mielenkiintoista lukea sama myös englanniksi, Itäranta kun kirjoittaa itse kirjansa molemmilla kielillä.

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Linda Olsson kuvaa kirjoissaan ihmisten sisäisiä maailmoja hyvinkin tarkkaan. Tyyli on kuitenkin helposti luettavaa. Uusimmassa kirjassaan päähenkilöinä ovat samassa kerrostalon rapussa asuvat 72-vuotias Otto, nuori Elias sekä uusi arvoituksellinen asukas, Elisabeth. Elisabeth on muuttanut asuntoonsa, eikä ole sen jälkeen poistunut sieltä. Kaikki muuttolaatikot on purkamatta, huonekalujakaan ei juuri ole. Elisabeth on ahdistunut ja enimmäkseen vain nukkuu. Mitä Elisabethille on tapahtunut, mikä on ajanut hänet tilanteeseen?

Tapahtumia puretaan yhden kevään ja kesän ajan, kolmikko ystävystyy ja Elisabethinkin asiat näyttävät selkiytyvän. Olsson kirjoittaa henkilöidensä pään sisältä, kuvaa heidän mielensä liikkeitä, pelkoja ja toiveita. He miettivät aikaisempaa elämäänsä ja tekemiään valintoja. Ihmisten välisiä suhteita ja ystävyyden kehittymistä kuvataan lämpimästi. Tumma pohjavire säilyy kerronnassa loppuun saakka ja jatkosta annetaan pahaenteisiä vihjeitä niitä kuitenkaan avaamatta.

Mitä Olsson haluaa kirjallaan sanoa? Ihminen on salaperäinen ja saavuttamaton, jota läheisinkään ystävä ei kokonaan voi koskaan ymmärtää, jota ei ystävyydelläkään voi pelastaa? Kirjan loppuratkaisusta jäi miettivä ja osin lohdutonkin olo. Toista ihmistä on helppo haavoittaa parantumattomasti. Läheisen ihmisen yllättäen menettäneet miettivät varmaan pitkään, olisiko jotakin pitänyt tehdä toisin.