tiistai 27. lokakuuta 2015

Svetlana Aleksijevits: Tsernobylista nousee rukous


Aleksijevits sai vuoden 2015 Nobelin kirjallisuuden palkinnon, ja oli suurimmalle osalle suomalaisista aivan ennen kuulematon ja lukematon kirjailija. Olihan se heti tartuttava hänenkin tuotantoonsa, vaikka kirjoja ei juurikaan ole saatavilla tällä hetkellä ennen kuin kustantajat saavat ulos uusia painoksia.

Tsernobylista nousee rukous on karmiva ja tarpeellinen kirja. Tsernobyl kuuluu lähihistoriaamme, josta jokaisen tulisi tietää perusasiat. Aleksijevits antaa äänen todellisille ihmisille, niille, jotka kokivat Tsernobylin kauhut kotiovellaan ja tuijottelivat sinistä hohdetta parvekkeeltaan. Tarinat ovat koskettavia, kauhistuttavia, inhimillisiä. Slaavilaisen kiihkeä mentaliteetti huokuu ihmisten kertomuksista.

Aleksijevits kirjoittaa sujuvasti ja dokumentoi Tsernobylin onnettomuuden jälkimaininkeja. Kuitenkin kaunokirjallisia ansioita enemmän kirja on raportti, tuntuu että kuka tahansa osaava toimittaja olisi sen pystynyt kirjoittamaan. Meneeköhän Nobelin palkinnon jakaminen nykyään enemmän maanosa-, maa-, sukupuoli-, vähemmistö- ym. kiintiöiden perusteella?

torstai 15. lokakuuta 2015

Sofi Oksanen: Norma


Norma on nuori nainen, jonka hiukset kasvavat niin paljon, että niitä täytyy päivittäin leikata. Norman hiukset vaistoavat toisesta ihmisistä asioita ja tunnetiloja: puhuuko hän totta, onko hän väsynyt, peloissaan, onko hän vakavasti sairaana. Norman hiukset osaavat ajatella tai toteuttavat Norman ajatuksia ja takertuvat tarpeen tullen kiinni tavaroihin tai ihmisiin.

Kirjan juoni rakentuu hiusten pidennyksiin liittyvään bisnekseen, joka on viime vuosina kovasti kasvanut. Hiuslisäkkeisiin ja tuuhennuksiin käytetään mielellään aitoa hiusta, jota tuodaan Suomeen – ainakin Sofi Oksasen mukaan – Ukrainasta, jossa hius on laadultaan parasta. Hiusalaan sekaantunut joukkio Norman sukulaisia tekee vielä isompaa bisnestä vuokraamalla kohtuja tarvitseville länsimaisille lapsettomille pareille. Näitä vauvatehtaita on kirjassa useissa maissa, mm. Vietnamissa. Naisia käytetään hyväksi ja pidetään vankeina näissä laitoksissa, joista hyväosaisille tilataan sellaisia lapsia, joita he haluavat: tyttöjä, poikia, sinisilmäisiä jne. Karmeaa luettavaa ja varmasti totta jossakin päin maailmaa. Normallekin on paikka jo varattu tällaisessa tehtaassa.

Henkilögalleria on runsas ja sukulaiset päästään vialla tai roistoja. Ihan kaikki juonikiemurat eivät selkene, eivätkä olisi olleet tarpeellisiakaan, mutta Oksanen osaa kyllä kuljettaa tarinaa. Välillä kyllä tuntuu, että hänkin sotkeutuu Norman pitkiin hiuksiin…

Varsinainen juoni liittyy Norman äidin epäselvään kuolemaan metroasemalla. Tätä tapausta selvittäessään Norma törmää kaikkeen muuhun outoon ja hengenvaaralliseen. Oksanen kyllä nivoo lopussa juonenpäät yhteen, mutta silti lukija jää miettimään, onko Norma turvassa ja luottaako hän oikeisiin ihmisiin? Miten kaikki oikeasti meni?

tiistai 6. lokakuuta 2015

Kyoko Mori: Shizukon tytär

Yuki on 12-vuotias, kun hänen äitinsä tekee itsemurhan. Yuki on ollut äidin tyttö ja hänen koko elämänsä muuttuu äidin kuollessa. Kyoko Morin kirjassa kerrotaan takautuvasti Yukin ja hänen äitinsä vahvasta siteestä, Yukin elämästä ja kasvamisesta isän ja äitipuolen kanssa, koulusta, urheilusta, sukulaisista. Kirjailija vaihtelee näkökulmaa kirjan eri henkilöiden välillä.

Yuki on yksinäinen, älykäs tyttö. Japanilaisen perhekulttuurin, historian ja tapojen kuvausta lukee mielenkiinnolla. Perheen sisäisistä asioista ei kerrota ulospäin, kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Perheenisän elämän täyttää työ ja vaimon paikka on kotona. Puutarhanhoito on tärkeää ja merkityksellistä.

Yukin kasvukipuilut ovat raastavia, kun äitipuoli ei salli yhteydenpitoa Yukin äidinpuoleisiin sukulaisiin. Onneksi Yuki löytää oman tiensä yliopistoon, muuttaa Kobesta Nagasakiin ja kirjan loppu onkin toiveikas.

Roca, Paco: Ryppyjä

Juan ymmärtää, että on tullut aika viedä isä laitokseen asumaan, kun kesken ruokailun Emilio entisenä pankinjohtajana luulee poikaansa lainanhakijaksi ja ryhtyy vaatimaan lainalle vakuuksia. Emilio itse ei pidä muistikatkoksia vakavina, mutta Juanin mielestä isä ei enää tule yksin toimeen kotona. 

Vanhainkodissa Emilio saa huonetoverikseen Miguelin, joka opastaa uutta asukasta talon tavoille. Elämä vanhainkodissa vaikuttaa todella yksipuoliselta ja tylsältä, asukkaat näyttävät lähinnä nuokkuvan olohuoneen tuoleilla ja nokoset keskeytyvät lähinnä ruokailun ja lääkkeiden jaon ajaksi. Emilio alkaa yhä useammin kadota täysin omiin maailmoihinsa. Nykyhetki iskee rajusti kasvoille, kun Emilio tajuaa, ettei hänellä ole mitään käsitystä siitä, mitä oli tekemässä tai mitä ympärillä tapahtuu. Ahdistus ja hätäännys ovat valtavia, kun tutut asiat kadottavat nimensä. Onko kädessä lopal vai pallo? Mikä olikaan entinen työpaikka, se missä on sitä rahaa? Mitä vastata kaverille, joka epäilee paksussa takissa tulevan kuuma, jos ei edes tiedä mikä on takki.

Jouluna lääkäri pudottaa pommin, Alzheimer-diagnoosin. Huonetoveri Miguel, joka on skarpimpi kuin useimmat hoitokodin asukkaista, yrittää parhaansa mukaan auttaa Emiliota kamppailussa Alzheimeria vastaan. Miguel pitää Emilion puolia, jotta tämä ei joutuisi pelättyyn toiseen kerrokseen, eli niiden osastolle, jotka ”ovat menneet ihan sekaisin”.

Ryppyjä-sarjakuva kertoo uskottavasti, mitä muistisairaus tekee ihmiselle. Sarjakuva on tehokas ja toimiva kerrontamuoto traagiselle asialle. Selkeä piirrostyyli viehättää minua ja henkilöhahmojen ilmeikkäistä kasvoista näkee oitis kaiken sen hämmennyksen, vihan, turhautumisen ja pelon tunteet, jotka muistin pettäminen aiheuttaa. En usko, että teksti pystyisi yhtä koskettavasti kuvaamaan hetkeä, kun tutun ihmisen kasvoissa ei olekaan mitään tuttua, aivan kuin vastapäätä istuisi täysin vieras ihminen. Sarjakuva tekee sen ytimekkäästi kolmella kuvalla.  

Albumin perusvire on traagisesta aiheestaan huolimatta lämminhenkinen ja jopa humoristinen. Lempeää lämpöä tarinaan tuo Doloresin ja Modeston tarina. Pariskunta on kulkenut yhteistä taivalta yli 60 vuotta olematta koskaan erossa. Edes Modeston nopeasti edennyt Alzheimer ei ole lopettanut yhteiseloa, vaan Dolores on muuttanut miehensä mukana vanhainkotiin. Vaikka Modesto ei enää tunnista vaimoaan, tämän kuiskaama ”senkin ketku” tuo hymyn huulille ja palauttaa mieleen suloisen ensikohtaamisen vuosikymmeniä sitten.

Ryppyjä oli ehdottomasti koskettava lukukokemus. Sarjakuvan aihe ei ole kaikkein tyypillisin, ja juuri aiheensa vuoksi sitä voi suositella myös sellaisille, jotka eivät sarjakuvia lue

torstai 1. lokakuuta 2015

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani


Minun lyhyt historiani kertoo nimensä mukaisesti maailman tällä hetkellä ehkä kuuluisimman tiedemiehen Stephen Hawkingin elämäntarinan. Kosmologi Hawking on tullut maailman tuntemaksi paitsi mullistavista teorioistaan, myös nopeasti rappeuttavasta ALS-sairaudestaan.

Hawking kertoo elämästään ylpeydellä ja oman arvonsa tuntevasti. Välillä lipsahtaa vähän kerskailunkin puolelle ainakin suomalaisittain, mutta toisaalta kerskaamiseenkin Hawkingilla on varaa. Akateemisesta ja melko epäsovinnaisesta kodista lähtenyt Hawking on ehtinyt olla naimisissa kaksi kertaa, ja hänellä on kolme lasta. Kirjan kuvitus tukee tarinaa hienosti.

Hawking kertoo urastaan ja elämästään lämmöllä. Kirja valottaa myös Hawkingin tutkimustyötä ja teorioita, mutta varsinkin loppupuolella maallikko putoaa kyllä kärryiltä.

Vaikka sairaus pakottaa Hawkingin pyörätuoliin ja apuvälineiden armoille, hänen aivonsa toimivat skarpisti.  Hawkingin sanoin: "On ollut upeaa olla elossa ja tutkia teoreettista fysiikkaa."