tiistai 29. lokakuuta 2013

Alexandre Jollien: Pieni antautumisen opas

Pieni antautumisen opas on nimensä mukaisesti pieni kirja, mutta sisältö on painavaa. Sivuilta paljastuu erään ihmisen kilvoittelu onnellista elämää kohti. Alexandre syntyi vaikeasti CP-vammaisena, ja vietti ensimmäiset elinvuotensa laitoksessa. Hänen ei pitänyt lääkärien mukaan oppia juuri mitään, mutta sisukas poika oppi kävelemään 9-vuotiaana, kävi koulunsa ja suoritti yliopistossa filosofian tutkinnon. Alexandre löysi ihanan vaimon, ja sai kolme lastakin. Silti yksinäinen lapsuus ja ihmisten pilkan teko ovat jättäneet haavoja.

Pieni antautumisen opas kertoo rehellisesti Alexandren elämästä ja opettaa hyväksymään elämän sellaisenaan, kärsimyksineen ja hankaluuksineen, ja olemaan siitä kiitollinen. Antautumisen kautta Alexandrelle avautuu ilo. Kirjassa mietitään elämää zen-opetuksien kautta ja suuria filosofeja siteeraten: ”Ilo käy minussa, niin myös suru. Ne tulevat ja menevät. Eivät ne minuun asetu.” Suosittelen.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno kuuluu tämän vuoden mielenkiintoisiin esikoiskirjailijoihin. Kauniissa romaanissaan Ne jotka jäävät hän tutkiskelee rakastumista, jättämistä ja jäämistä usean sukupolven ajalta.

Yksi kirjan kertojista on nuori teatterikorkeakoululainen Frida, joka kirjan aikana tutustuu ja rakastuu Emiliin. Parisuhteen lisäksi Fridan ajatukset täyttää oman suvun historia; hän tutkii isoisänsä vaiheikasta elämää käsikirjoituslinjan päättötyötä varten. Isoisä Poju onkin varsinainen lähtemisen ja jättämisen mestari; hän solmii elämänsä aikana lukuisia avioliittoja eri puolilla maailmaa ja jättää taakseen perheen jos toisenkin.

Fridan isäkin on niitä, jotka lähtevät. Hän on ollut paljon ulkomailla töiden takia ja sen jälkeen sulkeutunut omaan maailmaansa mielenterveysongelmien takia. Harno kuvaa mielestäni hyvin mielenterveysongelmaisen isän tuntoja ja hänen tyttäriensä suhtautumista asiaan.

 Mutta kumpaan ryhmään Frida itse kuuluu? Onko hän niitä, jotka jäävät?

perjantai 18. lokakuuta 2013

Eben Alexander: Totuus taivaasta


Totuus taivaasta – tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus on mielenkiintoinen kirja. Tohtori Eben Alexander on Virginiassa työskentelevä lääkäri ja tutkija, joka sairastuu yllättäen vakavaan aivokalvontulehdukseen. Hän viruu koomassa viikon ajan, viikon joka muuttaa hänen elämänsä. Alexander pääsee tutustumaan taivaaseen tämän viikon aikana, kun hänen maalliset aivonsa ovat lähes kuolleessa tilassa.

Kirjassa kerrotaan vuorotellen sairaalan ja tapahtumista Alexanderin teho-osastolla makaavan ruumiin äärellä ja toisaalta hänen henkensä matkasta taivaisiin sillä välin. Kirja on vaikuttava puheenvuoro kuoleman jälkeisestä elämästä, vaikka minua hiukan häiritseekin kirjan amerikkalainen itsetehostus. Tohtori on niin pätevä ja niin upea ihminen ja niin rakastettu ja niin kaivattu ja niin ihmeellinen maallisessakin elämässä, että hitaampaa heikottaa. Ihmeellisen kuolemanrajakokemuksen myötä tohtorin käsitys sekä kuolemasta että muuttuu. Hän huomaa järkytyksekseen selittäneensä aiemmin muiden ihmisten kokemuksia hyväntahtoisen ylemmyyden ja epäilyksen kautta, nyt hänen pitäisi itse pystyä kertomaan kokemuksestaan uskottavasti.

Ja Alexander haluaa kertoa tarinansa, hän kokee sen velvollisuudekseen parantajana ja tutkijana. Perussanoma kirjassa on hyvin lohdullinen: ”olet täydellisesti hyväksytty ja rakastettu, sinulla ei ole mitään pelättävää”. Jos kirja on totta jokaisen ihmisen kohdalla, meitä odottaa kuolemassa uusi, ihana seikkailu. Henkinen itsemme on ikuinen.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Norjalainen kirjailija Gaute Heivoll kirjoittaa norjalaisesta kirjailijasta Gaute Heivollista, joka kiinnostuu kotipaikkakunnallaan syntymänsä aikoihin tapahtuneesta tuhopolttojen sarjasta. Hän matkustaa vanhaan kotikyläänsä tapaamaan ihmisiä, jotka vielä muistavat tuon kesän. Hän tutustuu vanhoihin sanomalehtiin, päiväkirjoihin ja kirjoihin, kuljeskelee hautausmaalla. Ja kertoo tarinaa koko kylää  kuouhuttaneesta tapahtumasarjasta.

Samalla Gaute tulee muistelleeksi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Hän pohtii suhdetta isäänsä, tekemiään valintoja ja päätymistään kirjailijaksi. Samalla hänen oma elämänsä vertautuu nuoren tuhopolttajan elämään.

Kirja on täynnä tiheää, kiehtovaa tunnelmaa sekä tarkkoja havaintoja ja kaunista kieltä. Ainoastaan runsas paikannimistö tekee kirjasta paikoitellen vähän hankalasti seurattavan.