perjantai 22. helmikuuta 2013

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja voitti Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun. Kirja on scifiä, mutta varmasti sellaista scifiä, jota tähän lajityyppiin vihkiytymättömänkin on helppo lähestyä. Kirjan kieli on kaunista, runoilevaa ja viipyilevää. Tapahtumat etenevät hitaasti; tunnelma soljuu eteenpäin kuin teeseremonia tai vesipuronen.

Kirjan tapahtuma-aika sen sijaan on jotain aivan muuta kuin kaunis kieli. Kirja sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa vesi on lähes loppu. Diktatuurinen hallinto säännöstelee arvokkaita vesivaroja kansalaisille minimiannoksin ja vesirikoksista, esim. laittomien vesiputkien rakentamisesta, on säädetty kireät rangaistukset.

Yhteiskunnassa elää kuitenkin vielä teemestareiden sukuja. Teen valmistus vaatii puhdasta ja raikasta vettä, joten teemestarit toimivat hallinnon äärimmäisen tarkan silmälläpidon alaisina. Kirjan päähenkilö on vanhaan teemestareiden sukuun kuuluva Noria Kaitio. Hän perii teemestarin aseman ja salaisuudet jo hyvin nuorena. Kirja kuvaa hyvin nuoren tytön asemaa paikalla, jossa on totuttu näkemään vanhoja arvostettuja miehiä.

Ympäristön kuvaajana Itäranta on loistava. Hänen luomansa dystopia kuumasta, karusta maisemasta jossain nykyisen Pohjois-Suomen paikkeilla on vakuuttava. Uskottavasti kirjan hahmot kurkkivat meidän nykymaailmaamme, kirjassa ”entismaailmaan” ja sen unohdettuun tekniikkaan kaatopaikalta tekemiensä esinelöytöjen avulla. Ja onpa muutama kirjakin entismaailmasta säästynyt.

Kirja ei saarnaa, mutta se saa taatusti jokaisen lukijan miettimään nykyisen tavara- ja kulutusyhteiskuntamme kestävyyttä ja sitä perintöä, jonka tällä menolla jätämme tulevaisuuteen.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Carol Shields: Ruohonvihreää

Ruohonvihreää on ihastuttava kirja neljääkymmentä lähestyvän Charleen Forrestin elämästä. Charleenin mies on hurahtanut hipiksi ja lähtenyt vuosia aiemmin ja jättänyt Charleenin yksin pienen pojan kanssa. Elatusapu tulee ajallaan, mutta muuten miehestä ei kuulu sanaakaan. Charleenilla on muutama erikoinen ystävä, äkäinen äiti ja kiltti miesystävä. Charleen on jotenkin hukassa itseltäänkin, hän leikkii olevansa runoilija, mutta ei kirjoita mitään, eikä tiedä itsekään oikein mitä haluaa. Tapahtumat huipentuvat yli seitsemänkymppisen leskiäidin yllätyshäihin, ja matkalla selviää monta arvoitusta. Kirjassa tapahtuu arkipäiväisiä, omituisia, kiinnostavia asioita, joista kasvaa lähes salapoliisitarina.

Shieldsin kieli on rikasta ja kaunista, pieneen arkipäiväiseen asiaan hän saa sisällytettyä paljon ajatusta.  Pulizer-palkittu Shields kirjoitti esikoisromaaninsa vasta nelissäkymmenissä, mutta ehti kirjoittaa paljon ennen kuolemaansa vuonna 2003. Tätä kirjaa voisi suositella kaikille kauniista tarinoista pitäville.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois. 543 päivän reppumatka

Varmasti moni ajattelee joskus samoin kuin Merja Mähkä: Olisipa ihana päästä joksikin aikaa eroon työkiireistä ja -paineista. Paikkaisi rinkkansa ja lähtisi reissaamaan. Nauttisi vapaudesta. Toimittajana työskennellyt Mähkä teki tästä unelmasta totta ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

Kirjassa reissataan viidessä maanosassa, kymmenissä maissa. Matkan varrelle sattuu niin Aasian ja Etelä-Amerikan suurkaupunkeja kuin syrjäisiä vuoristoteitä ja paratiisisaariakin. Mähkä kokeilee rohkeasti kaikkea: hän maistelee eksoottisia ruokia ja juomia, alamäkipyöräilee, opettelee surffaamaan, kiipeilee ja laskeutuu kaivokseen.

Matkantekoa on mielenkiintoista seurata. Mähkä kuvaa totuudenmukaisesti niin vastoinkäymisiään kuin onnistumisen tunteitaan. Hän ei hehkuta liiallisuuksiin muttei myöskään surkuttele kohtaloaan. Mukana kulkee myös jonkinlainen rakkaustarina ja suuren matkan tarkoitusta pohdiskellaan. Kovin syvällisiin tunnelmiin Mähkä ei kuitenkaan lukijaansa kuljeta.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, kauniisti kuvitettu ja onnistuneesti taitettu. Jokaista maanosaa edeltävät kartat auttoivat matkan seuraamista ja erilaisista kohteista laaditut ”TOP 10” -listat auttavat omia matkoja suunnittelevaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades of Grey


Luin Fifty Shadesin tarkoituksella englanniksi, koska olin kuullut varoituksia kököstä suomennoksesta. Täytyy tosin tunnustaa, että englanninkieliseenkin laitokseen tartuin syvien ennakkoluulojen vallassa, mutta uteliaana. Odotin köyhähköä tarinaa, paljon kliseitä ja paljon sm-seksiä. Kaikki odotukseni täyttyivät, mutta kuitenkaan kirja ei ollut aivan niin huono kuin luulin.

Kirjan päähenkilöt ovat juuri opinnoistaan valmistuva kaunis, mutta epävarma Anastasia Steele ja ökyrikas miljonääri Christian Grey. Kliseet alkavat heti Christianin kuvailuissa: mies on kaunis kuin enkeli, vahva kuin härkä, tekee työtä kuin muurahainen, rikas kuin Kroisos, soittaa pianoa kuin ammattimuusikko, ohjaa helikopteriaan ja purjekonettaan kuin lentäjä jne. Mies on miljonääri oman työnsä ansiosta, mutta kuitenkin hänellä riittää aikaa tulla mestariksi missä lajissa tahansa (mainittakoon myös tanssi ja ruuanlaitto). Ja tietenkin oma Red Room of Pain, jossa Christian näyttää synkän puolensa ja askartelee alistuvien naistensa parissa. Eroottisiin kohtauksiinkin on mietitty suunnilleen jokainen seksiin sopiva paikka, jotka käydään läpi järjestelmällisesti.

Kirjasta saa sen vaikutelman, että kirjailija on miettinyt päänsä puhki millä tavalla rikastuisi mahdollisimman nopeasti ja varmasti. Ja kyllähän hän siinä onnistuikin. Koko Fifty Shades-trilogia nousi hetkessä myyntilistojen kärkeen ympäri maailman, ja sitä on myyty Wikipedian mukaan jo yli 65 miljoonaa kappaletta. Joillakin listoilla Fifty Shades päihittää jo myynnissä Harry Potterin. Voiko miljoona kärpästä olla väärässä? Alkaako tästä uusi domina-genre? Vaikka kirjan lukeminen välillä tökkikin, ja pikaluin siitä osia, jäi sen tarina kuitenkin kiinnostamaan. Pitäisiköhän lukea seuraavakin osa, jotta tiedän miten Anastasia-paran käy?

Claire Castillon: Kuplissa

Ranskalaisen Claire Castillonin novellikokoelma Kuplissa on omaperäinen valikoima lyhyitä, parin kolmen sivun mittaisia tekstejä. Tekstit ovat eräänlaisia monologeja, joiden päähenkilöt syystä tai toisesta elävät omissa kuplissaan vain itseään ajatellen.

Kuplansa sisältä ihmiset piikittelevät toisiaan, pettävät puolisoitaan, halveksivat lapsiaan tai loukkaavat vanhempiaan. He ovat kaikin puolin itsekeskeisiä ja tavoittelevat omaa etuaan muista välittämättä. Castillon todella osaa olla pisteliäs. Ja niin meistä varmasti suurin osa osaa, ja myös on – joko huomaamattaan tai tarkoituksella. Novellit ovatkin kärjistetty osoitus siitä, minkälaista ihmisten rinnakkainelo pahimmillaan voi olla.

Novellit olivat antoisaa luettavaa; lukipa niitä sitten nauraen, kauhistellen, tai ihmetellen.