keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Lisa Genova: Edelleen Alice

Lisa Genova on amerikkalainen neurotieteiden tohtori. Hän on kirjoittanut vaikuttavan kuvauksen varhaisesta Alzheimerin taudista. Päähenkilö Alice toimii kognitiivisen psykologian professorina Harvardin yliopistossa. Hän on älykäs, ja sanat ja kieli ovat hänelle tärkeä työkalu. Täytettyään 50 vuotta Alice pelästyy eksyessään normaalilla juoksulenkillään kotinsa lähistöllä: hänellä ei vähään aikaan ole mitään käsitystä siitä, missä on ja mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Tästä taudin kuvaus alkaa. Kirja vaikuttaa tosipohjaiselta dokumentilta, niin realistista on kerronta Alicen taudin etenemisestä. Alice toimii itse kertojana. Karmaisevaa onkin, kun lukija havaitsee, että Alicella ei ole tietoa siitä, että hän unohtanut jonkun ihmisen, luennon, matkan. Sen sijaan lukijalle tämä paljastuu hienosti kerronnan keinoin. Lukija siis tietää enemmän kuin Alice.

Taudin etenemistä ja Alicen elämää seurataan kunnes Alice ei enää tunnista lapsiaan, ei miestään, ei kotiaan, mutta tunnistaa tunteita: rakkautta, turvallisuutta, lämpöä. Hieno kirja!

PS. Muista myös kirjailija Iris Murdochista ja Alzheimerista kertova kirja Elegia Irikselle!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Martti Huttunen kaipaa takaisin suurten suomalaisten juoksijoiden aikaan, aikaan jolloin nuoriso oli kunnollista ja juoksi, ei pelannut sählyä, velttoillut ja juonut kolajuomia kuten nyky-Suomessa. Huttunen on fanaattinen kestävyysjuoksun ihailija. Hänen oma juoksu-uransa päättyi nuorena polvivammaan mutta jatkuu oman pojan Jarkon valmentajana. Kun Jarkko katoaa juoksukisojen paluumatkalla, menettää Martti elämänsä sisällön.

Kahdeksasluokkalainen Heidi-tytär päättää auttaa isänsä ylös masennuksesta aloittamalla juoksuharrastuksen. Isä kohdistaakin kaiken tarmonsa Heidin valmennukseen. Heidi toteuttaa isän yhä yltiöpäisemmiksi käyvät harjoitukset tunnollisesti mutta haaveilee samalla kuvataidelukiosta ja normaalista teinitytön elämästä.

Kirjassa vaihtelevat Martin ja Heidin näkökulmat, keskustelut ja pohdinnat. Martin elämänfilosofiassa koko elämä kiertyy juoksun ympärille. Miika Nousiainen kirjoittaa niin suomalaisesta kansanluonteesta kuin perhetragediastakin humoristisesti ja raikkaasti. Kirjan kepeän pinnan alle kätkeytyy vakavia asioita ja ajattelemisen aihetta.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

Hurmion tyttäret, "runosisaret" Elina Vaara ja Katri Vala, ovat romaanin päähenkilöt. Kirja on kirjoitettu vuorotellen heidän molempien näkökulmastaan ikään kuin päiväkirjamerkintöinä. Kirja alkaa jo 1910-luvulta tyttöjen kouluvuosista, jolloin he vasta haaveilevat runoilijan elämästä. Pääpaino on kuitenkin 1920-luvun Tulenkantaja-vuosissa.

Kirjassa hurmioidutaan nuoruudesta, rakkaudesta ja ennen kaikkea runoudesta. Valan ja Vaaran tuttavuuksien kautta päästään näkemään laajalti suomalaista 1920-luvun kulttuurielämää. Nuoret Tulenkantajat käyvät kirjeenvaihtoa, tapaavat toisaan kahviloissa ja ravintoloissa sekä Olavi Paavolaisen kartanossa. Nautitaan itämaisesta mystiikasta ja runouden voimasta, kieltolaista huolimatta vietetään iloista yöelämää. Haaveillaan Euroopasta ja matkustetaankin. Toisaalta Katri Vala viettää puuduttavaa opettajanelämää Ilomantsissa ja Elina Vaara nuutuu epäonnistuvassa avioliitossaan.

Katri ja Elina, Kati ja Keke, ovat sisaret runossa, hyvät ystävät. Pikku hiljaa he kuitenkin ajautuvat taistelemaan kriitikoiden kehuista ja miesten huomiosta. Kasvetaan erilleen, kateus ja eripura valtaavat mieltä.

Satu Koskimies on tutustunut runoihin, kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin ja elämäkertoihin. Kirja sekoittaa faktaa ja fiktiota, Koskimies kertoo luoneensa tositiedon pohjalle maailman, jota hän on kirjailijan mielikuvituksella maustanut ja elävöittänyt. Lopputulos on mielestäni onnistunut. Ajan henki on tavoitettu todella hyvin. Kieli on runsasta ja runollista, juuri sellaista kuin nuorten runoilijoiden voi kuvitellakin kirjoittaneen.