torstai 25. helmikuuta 2010

Zinaida Lindén: Nuorallatanssija

Ruotsiksi kirjoittava Zinaida Lindén muutti Suomeen Leningradista vuonna 1991. Kymmenestä novellista koostuva kokoelma Nuorallatanssija käsitteleekin Lindénille tuttua aihetta eli vieraassa maassa ja kulttuurissa asumista ja uusiin tilanteisiin sopeutumista. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa kokoelman novelleissa minä-kertojana on Venäjältä Suomeen muuttanut nainen; ainoissa miehen näkökulmasta kerrotuissa tarinoissakin venäläiset naiset ovat mukana keskeisessä roolissa. Lindén kuvaa tarkkanäköisesti vierauden ja toiseuden tunnetta, oman paikan etsimistä ja identiteetin rakentamista. Hänen henkilönsä havainnoivat terävästi kulttuuri- ja käyttäytymiseroja. Erityisesti uusiin ihmisiin tutustuminen ja suhteiden luominen ovat novelleiden keskiössä.

Nuorallatanssija on tasapainoinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kirja oli mielestäni mielenkiintoista lukemista, jonka ulkopuolisen näkökulmasta kirjoitetut tarinat avaavat näkemään myös suomalaisuutta uudella tavalla.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Nigerialaisen naiskirjailijan teos sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan. Alussa kertojana on Ugwu, joka on kotoisin pienestä kylästä, jossa hänen perheensä edelleen asuu savimajassa. Ugwu pääsee palvelijaksi yliopistossa opettavan Odenigbon talouteen. Kirjailija käyttää taitavasti hyväkseen Ugwua kuvatessaan nigerialaista sivistyneistöä ja osin yläluokkaakin. Ugwu tarkkailee hieman ihmetellen sivistyneistön omituisia tapoja.

Kirjan päähenkilöinä on myös valkoihoisia, esimerkiksi maassa pitkään asunut englantilainen Richard kokee itsensä nigerialaiseksi, ulkomailta tulevat toimittajat taas katsovat kaikkea ulkopuolelta ja yläpuoleltakin, arvostellen.

Kirjassa kuvataan Nigeriassa 1960-luvulla käytyä sotaa heimojen välillä. Mieleen tulee lähimenneisyydestä Ruandan sota, hutut ja tutsit, ja raakuudet eri heimoihin kuuluneiden välillä. Sodan kuvaus ja siviilien hätä pakolaisleireineen, tauteineen, sodassa kadonneiden ja kuolleiden etsimisineen ja nuorten miesten vieminen väkisin sotimaan on yleistettävissä  mihin tahansa sotaa käyvään maahan. Biafran sota ja nälkää näkevien lasten kuvat lehdissä ovat varmasti jääneet kaikille sen ajan eläneille mieleen. 

Afrikkalaisen arkielämän yksityiskohdat, asut, ruuat, pyykinpesu, siivous, juhlat, hautajaiset jne. kuvataan mieleen painuvasti. Kirjan kertojina ovatkin Ugwun lisäksi naiset, jotka yrittävät pärjätä sodan keskellä ja pyörittää arkea poikkeuksellisissa oloissa. Kirjaa voi lukea historian kirjana, mutta myös kuvauksena afrikkalaisesta elämäntavasta.