keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo

Alice Hoffmanin kirjan päähenkilönä on 18-vuotias Coralie, joka asuu isänsä erilaisia maailman ihmeitä esittelevässä museossa 1900-luvun alun New Yorkissa. Professoriksi kutsuttu isä on ankara ja omistautunut työlleen kaikella intohimolla. Joka kevät hän kokoaa museonsa esiintyjiksi erikoisen karvaisia ihmisiä, erityisen suurikokoisia naisia, tulennielijöitä ja muita ”eläviä ihmeitä”. Coraliella on sormiensa välissä ihopoimut, minkä vuoksi hän päätyy itsekin näytteille lasialtaaseen merenneidoksi naamioituneena. Tätä tehtävää varten häntä on kasvatettu ja valmennettu koko lapsuutensa. Tämä on ainut maailma, jonka hän tuntee. Aikuisuuden kynnyksellä Coralie alkaa kaivata vapauteen isänsä ankarasta komennosta, ja vielä voimakkaammin hän alkaa pyristellä isästään irti päästyään perille tämän työn ikävistä piirteistä.


Tahollaan menneisyydestään irti pyristelee myös Eddie, oikealta nimeltään Ezekiel Cohen, tiukan juutalaisen kasvatuksen saanut nuorimies, joka halveksii isäänsä, mutta myös rikkaita ihmisiä. Eddie irtautuu yhteisöstään, vieraantuu isästään, ja päätyy parin mutkan kautta lopulta valokuvaajaksi. Coralie näkee Eddien eräällä uintireissullaan ja rakastuu tähän heti. Eddiellä on aina ollut löytämisen lahja, ja hän alkaa tutkia kadonneen juutalaistytön tapausta. Tapausta selvittäessään Eddie kohtaa Coralien, jota oli luullut vain uniensa naiseksi. Kuinka ollakaan myös Eddie rakastuu kuumeisesti ja pari päättää yhdessä uhmata Coralien isää, ankaraa professoria.


Alice Hoffman kirjoittaa historiallisen New Yorkin eloon. Kirjan tapahtumat kulkevat rinnakkain todellisten historiallisten tapahtumien, kuten Triangle Shirtwaist Factoryn tulipalon, legendaaristen Coney Islandin huvipuistojen Dreamlandin ja Luna Parkin kukoistuksen sekä valokuvauksen kehittymisen, kanssa. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille. Aivan erityisesti museoista ja museologiasta kiinnostuneet saavat tästä kirjasta pilkahduksia siitä, millaisia olivat kuriositeettikabinettien kaltaiset ”ihmeiden” esittelymuseot ja huvipuistot, joissa ulkoisesta normista poikkeavat ihmiset asetettiin näyttelyesineen asemaan.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta

Leena Lehtolaisen Kuusi Kohtausta Sadusta on romaani, vaikka sitä voisikin luulla nopealla vilkaisulla näytelmän käsikirjoitukseksi. Kirja nimittäin alkaa näytelmän käsikirjoituksen henkilöluettelolla ja sisältää täyspitkän näytelmän nimeltä Kuusi kohtausta Sadusta vuorosanoja. Myös esityksen saama kritiikki on ujutettu mukaan kirjan tekstiin.

Kirjan päähenkilö on taiteilija Satu Savinainen, josta hänen viimeisin miesystävänsä Heikki Sirviö on päättänyt tehdä näytelmän. Satu ja Heikki ovat näytelmän suunnitteluvaiheen alussa seurusteleva pari, eikä Satu näe näytelmäprojektia ongelmalliseksi. Kutsuuhan hänen miehensä sitä rakkaudenosoituksekseen Satua kohtaan. Kun näytelmän harjoitukset alkavat, Satu kuitenkin ymmärtää, että jos hänen elämästään kerrotaan pikkutarkasti, joutuvat myös hänen elämänsä muut ihmiset tahtomattaankin valokeilaan. Tässä vaiheessa näytelmän peruminen on kuitenkin liian myöhäistä.

Näytelmän ensi-illan alla Satu katoaa ja näytelmä herättää näin ollen ennen näkemätöntä kiinnostusta.

Leena Lehtolainen on tullut tunnetuksi jännäreiden mestarina, mutta tämä teos ei sijoitu jännityskirjallisuuden maailmaan huolimatta taiteilijan katoamisen mysteeristä. Teoksessa kuvataan naisen asemaa taidemaailmassa ja pohditaan yksityisyyden ja julkisuuden välistä rajaa. Onko julkisuuden henkilöllä oikeutta yksityisyyteen?

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Marko Annala: Värityskirja

Joutsenosta kotoisin oleva Mokoma-yhtyeen perustaja Marko Annala on kirjoittanut esikoisromaaninsa, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta tähän päivään. Lapsuus- ja kouluvuosia Annala kuvaa tarkimmin.

Yläkoulussa Annalaa kiusattiin kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Kuvaukset kiusaamisesta ovat rankkaa luettavaa. Yläkoulusta tie vie ammattikouluun, kun todistus ei riitä muuhun. Ilahduttavana valopilkkuna mustan keskellä ammattikoulun päättäjäisissä äikänope Lea palkitsee Markon stipendillä. Mutta koulunkäyntiä Marko jatkaa vasta aikuisena ja lukee itsensä ylioppilaaksi iltalukiossa, todistaakseen, että hänestä on siihen.

En ole mikään hevimusiikin ystävä, mutta luin mielenkiinnolla Annalan musiikkiurasta ja bändien vaiheista. Säveltämis- ja sanoitustyöprosessia oli kuvattu kiinnostavasti. Kirjan tumma juonne tulee toistuvista masennusjaksoista ja paniikkikohtauksista. Perhe ja lapset ovat olleet hyvä ja eheyttävä voima paranemisessa.

Vaikka Annala kertoo kirjassa omasta elämästään, teos on kuitenkin luokiteltu romaaniksi. Annala on itse sanonut, että hän ei välttämättä muista asioita niinkuin ne oikeasti tapahtuivat ja paljon muistoja on kokonaan hävinnyt. Ehkä siitä tuo Värityskirja-nimi? Kirja on varmaankin myös terapiakirja; kaikki paha, mutta myös hyvä on käyty läpi ja kirjoitettu ulos. Paha on myöskin anteeksiannettu koulukiusaajille.

Värityskirja on selkeästi etenevä kronologinen tarina selviytymisestä. Tarina on yksinkertaisesti kirjoitettu, lyyrikkoa tästä ei löydä kuin korkeintaan masennusvaiheen kuvauksista, joissa kirjoittaja pelkää pimeää metsää ja sen petoja.

Hieno tarina, kyllä Lea-ope on varmaan taas ylpeä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni


Turkinkielinen alkuteos ilmestyi jo 2014, mutta teos on silti erittäin osuva puheenvuoro juuri tähän poliittiseen tilanteeseen, jossa länsimaat ja Turkki tuntuvat olevan törmäyskurssilla lähes kaikessa. Erityisesti välit Eurooppaan ovat kiristyneet ja vielä kirjan kirjoittamisen aikaan mahdolliselta näyttänyt liittyminen Euroopan Unioniin näyttää lipuvan yhä kauemmaksi.

Pamuk kirjoittaa tällä kertaa tavallisesta kansanmiehestä, katukaupustelijasta, joka yrittää ansaita vaatimattoman elantonsa ja leivän perheelleen kaupustelemalla milloin mitäkin, mutta pääasiassa bozaa, joka on kirjailijan sanojen mukaan: ”käyneestä hirssistä valmistettu sakea, hyväntuoksuinen, tummankellertävä ja kevyesti alkoholipitoinen neste, aasialainen perinnejuoma”. Sitä voisi siis verrata vaikka meikäläiseen simaan. Perinnejuoman kaupustelijoita samoin kuin jugurtin kaupustelijoita oli 60- ja 70-luvun Istanbulissa runsaasti ja maalta tuli kokonaisia perheitä ja sukuja kaupunkiin elättämään itseään kaupustelulla. Nämä perheet asettuivat asumaan Istanbulin laidoille epämääräisiin slummeihin, joihin kyhäsivät itse jonkinlaiset talot. Osa suvusta tai perheestä jäi maalle, mutta vieraili perhejuhlissa kaupungissa ja usein morsiamet ja sulhaset löytyivät omasta kotikylästä tuttujen sukulaisten parista. Sukusiteet pysyivät siis vahvoina kaupungissakin vielä vuosikymmenten jälkeen.

Päähenkilö Mevlut on hyväntahtoinen ja perinteisen uskonnollinen sekä ahkera mies, joka ei usko epärehellisyyteen eikä lahjuksiin. Siksi hänen on vaikea saavuttaa minkäänlaista menestystä kaupungissa. Vaikka hän kuinka raataa kaupustelijana, hän ei onnistu saavuttamaan vaurastumista kuten vähemmän omantunnonarat sukulaisensa. Kirjassa korostuu Istanbulin historiallinen ja kulttuurinen monikerroksellisuus, mutta tällä kertaa Pamuk keskittyy lähihistoriaan. Mevlut on 10 vuotias muuttaessaan maalta 60-luvulla kaupunkiin isänsä avuksi ja lopussa eletään jo nykyaikaa Mevlutin ollessa ikämies.

Mevlut ystävystyy helposti ja on avoin kaikelle. Hänen kauttaan lukija pääsee tutustumaan Istanbulin alakulttuureihin ja sisäisiin ristiriitoihin vanhoillismielisten, uudistusmielisten, kurdien sekä alevien välillä. Mevlut itse pysyttelee tiukasti riitojen ulkopuolella, vaikka välillä on vähällä joutua syntipukiksikin. Kertomuksen keskiössä on perhe ja parisuhteen merkitys. Myös naiset saavat välillä puheenvuoron, sillä kirjassa on käytetty minäkertojana useita eri henkilöitä. Kaikkein tärkein teema on kuitenkin jälleen kerran Pamukille niin rakas Istanbul ja sen kehitys kaupunkina. Kirja sopii erinomaisesti turkkilaisesta ajattelutavasta kiinnostuneille ja tällä kertaa näkökulma on todella ”kadunmiehen”.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta

Pikkumusta kertoo maailmankuulun Coco Chanelin tarinan kaunokirjallisuuden keinoin. Coco on räväkkä poikkeusihminen: lahjakas puurtaja, tekee mitä haluaa, kenen kanssa haluaa, ottaa omansa keinoja kaihtamatta. Coco luo uutta muodin maailmaan ja onnistuu käyttämään suhteita hyväkseen noustessaan yhteiskunnan arvoasteikossa. Pohjimmiltaan Coco on kuitenkin äärimmäisen yksinäinen, isänsä hylkäämä pikkutyttö.

Coco liikkuu 1920-luvun seurapiireissä, juhlii ja vaihtaa rakastajaa. Hän tekee ympäripyöreää päivää ompelimoissaan ja muotitaloissaan, ja onnistuu. "Minä en luo muotia. Minä olen muotia." Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla vuosisadan alun hienostoelämää ja Cocon persoonaakin. Venäläiset emigrantit, taiteilijat ja brittiaateliset ovat Cocon ystäväpiiriä. Kuitenkin Coco viihtyy parhaiten äärimmäisen askeettisessa hotellihuoneistossaan, ja on vähän hukassa omassa elämässään.

Pikkumusta on mielenkiintoinen kirja, Cocosta riittää ammennettavaa vielä pitkään. Pikkumusta päättyy jo vuoteen 1930, kun Coco lähtee valloittamaan Amerikkaa. Onkohan kirjalle jatkoa suunnitteilla?